Olavi Karjaliini oli räätäli ja sahan lastauspaikan vartija, joka kirjoitti joukon pahennusta herättäneitä kertomuksia 1830-luvun lopulla Elias Lönnrotin Mehiläinen-lehteen. Kansansatujen rakenteita hyväksikäyttävissä ja anekdootinomaisissa jutuissaan Karjaliini kuvasi suomalaisten sekoilua edelleen huvittavalla ja viihdyttävällä tavalla.
Kirjaan on Juri Nummelin koonnut kaikki Karjaliinin tarinat Mehiläisen sivuilta, ja lisäksi mukana on myös kolme Kalevala-mittaista runoa, joista yksi on ilmestynyt vain kokoelmassa Kahdeksantoista runoniekkaa (1889). Kirjaan on Nummelin kirjoittanut esipuheen, ja kirjan lopussa on myös Kustavi Grotenfeltin kirjoittama Karjaliinin esittely, joka alun perin ilmestyi Kahdeksantoista runoniekkaa -teoksessa. Kirja avaa kiinnostavalla tavalla uusia näkökulmia varhaiseen suomenkieliseen proosaan. Kirja on korjattu ja täydennetty laitos Turbatorin vuonna 2012 julkaisemasta vihkosesta; aiemmasta laitoksesta puuttui kokonaan tarina "Päänparannuskeino", joka sisältyy uuteen laitokseen.
Pehmeäkantinen, 64 s. ISBN 9789527469880. Kannen kuva: Mies Mikkonen, layout: J.T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 12,90 € (plus postikulut). Saatavana myös mm. Suomalaisen ja Adlibriksen verkkokaupoista.
Näyte:
Wähänäkönen tyttö
Oli muutamalla akalla wähänäkönen tytär. Sen näkemättömyydestä piti äiti sekä hän itse salassa. Oli aina hyvin näkewinänsä, kun vieraita kävi talossa. Wiimein tuli tytölle kosiomies. Äiti ja tytär tiesivät eiltä kosiomiehen tulon. Äiti pani ompeluneulansa laattialle tuolinjalan wiereen ja sanoi tytöllensä, että hänen piti se sieltä neuwoa äitillensä, kosiomiehen tultua. Kosiomies tuli; alas vanha mummo hakia neulaansa. Tytär istuu uunin laialla, sano sieltä äitillensä: “Tuollahan tuo on neula tuolinjalan juuressa.” “Niin se on”, sanoi mummo, “wanhalla on wariksen silmä, kären silmä neitosella.”
Mutta tytön näkemättömyys tuli kuitenkin ilmi. Äiti rupes kosiomiehelle ruokaa laittamaan, kanto ensinnä wiinaputelin pöyälle ja rupesi muuta ruokaa hakemaan. Tyttö näki uunin lailla istuissaan jotain mustaa pöyällä olevan, luuli kissan nousseen pöyälle, hyppäsi pois, kaapasi kepin käteensä ja lyödä kätkäsi wiinaputeliin, sanoen: “Kitis pois, kissa, pöyältä!”
