Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anssi Hynynen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anssi Hynynen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. toukokuuta 2024

Edgar Rice Burroughs: Kuun neito

 


Kuun neito, Kuun kansa ja Hiirihaukka vihdoinkin suomeksi yhtenä niteenä!


Tuskin tietoisena ponnistuksesta nousin ylös ja köydet napsahtivat poikki. Näin sotilaiden perääntyvän hämmästyneinä, kun seisoin heitä vastassa. "Menkää", sanoin heille.

"Menkää, ennen kuin tapan teidät kaikki. Olette menneet liian pitkälle."


Yli 50 vuotta kestäneen maailmansodan jälkeen rauhaan totutteleva ihmiskunta saa yhteyden John Carteriin Marsissa, ja planeettojen välisen matkailun aikakauden ennustetaan alkavan. Jokin menee kuitenkin vikaan, ja ennen pitkää Maapallo on hurjien Kuun asukkaiden vallassa. Syttyykö vapauden liekki alistettujen Maan asukkaiden rinnassa vai jääkö ihmiskunta orjiksi?

Monta sukupolvea ja monta vuosisataa käsittävä trilogia kokoaa yksiin kansiin Edgar Rice Burroughsin Kuu-tarinat, joita on sanottu jopa yhdeksi parhaista hänen kirjoistaan. Ensi kertaa suomeksi julkaistavan teoksen on suomentanut Anssi Hynynen.

Pehmeäkantinen, 340 s. Kansi: Kari Puikkonen. ISBN 9789527469460. BoD:n verkkokaupassa 26,90 € 26,90 € (plus postikulut), saatavana myös mm. Adlibriksen ja Suomalaisen verkkokaupoissa. 

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Anssi Hynynen: Rautahevosta Tombstoneen. Ruudinsavuisia klassikkoelokuvia


Kuvamme Villistä Lännestä on muotoutunut lännenelokuvien kautta. Arizonassa tai Teksasissa ei välttämättä aikoinaan elänyt yhtään John Waynen näköistä cowboyta, mutta meidän on silti hankala kuvitella Länttä ilman tarkasti ampuvaa, nopeasti ratsastavaa ja suorapuheista sankaria. Villi Länsi on myyttinen paikka, joka sijaitsee elokuvateatterissa.

Rautahevosta Tombstoneen esittelee 47 lännenelokuvan klassikkoa. Mukana ovat taiteenlajin keskeiset elokuvat, kuten Hyökkäys erämaassa, Rio Bravo ja Huuliharppukostaja, mutta myös harvinaisempia valintoja, kuten Terroria Texasissa ja Barbarosa. Kirjan tekstit ovat alun perin ilmestyneet Suomen Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehden klassikkopalstalla. Kirja on Suomen Länkkäriseuran 20-vuotisjuhlakirja. 

Anssi Hynynen on paraislainen populaarikulttuurin tuntija ja filosofi, joka on kirjoittanut artikkeleita Ruudinsavu-lehteen vuodesta 2001.

Pehmeäkantinen, 128 s. ISBN 9789527211892. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 17,90 € (plus postikulut), saatavana myös mm. Booky.fin ja Adlibriksen verkkokaupoista. 

Kirjassa käsitellyt elokuvat: 

The Invaders (1912)

Hell’s Hinges (1916) 

Rautahepo (The Iron Horse, 1924) 

Onnen maata kohti (The Big Trail, 1930) 

Hyökkäys erämaassa (Stagecoach, 1939) 

Lännen valloittajat (Dodge City, 1939)

Kuolemantuomiopaikka (The Ox-Bow Incident, 1942) 

Sierra Madren aarre (The Treasure of Sierra Madre, 1948) 

Punainen virta (Red River, 1948) 

Verinen kuu (Blood on the Moon, 1948) 

Pako yli aavikon (3 Godfathers, 1948) 

Polttava aurinko (Yellow Sky, 1948) 

Rajarosvojen voittaja (Wagon Master, 1950) 

Sheriffi (High Noon, 1952) 

Etäisten laaksojen mies (Shane, 1953) 

Ratsastavat hurjat (Silver Lode, 1954) 

Katkaistu peitsi (Broken Lance, 1954) 

Vera Cruz (Vera Cruz, 1954) 

Mies astui junasta (Bad Day at Black Rock, 1955) 

Muukalainen Laramiesta (The Man from Laramie, 1955) 

Etsijät (The Searchers, 1956) 

Peloton mies (Jubal, 1956) 

Seitsemän miestä jäljellä (Seven Men from Now, 1956) 

Pettämätön pistooli (The Tall T, 1957) 

Armoton ase (3:10 to Yuma, 1957) 

Terroria Teksasissa (Terror in a Texas Town, 1958) 

Rio Bravo (Rio Bravo, 1959) 

Kuoleman asema (Comanche Station, 1960) 

7 rohkeata miestä (The Magnificent Seven, 1960) 

Vihan riivaama (One-Eyed Jacks, 1961) 

Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, 1962) 

Viheltävät luodit (Ride the High Country, 1962) 

Hud – lännen kapinallinen (Hud, 1963) 

Vain muutaman dollarin tähden (Per qualche dollaro in più, 1965) 

Hyvät, pahat ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo, 1966) 

Huuliharppukostaja (C’era una volta, il West, 1968) 

Hurja joukko (The Wild Bunch, 1969) 

Balladi Cable Hoguesta (Ballad of Cable Hogue, 1970) 

Pieni suuri mies (Little Big Man, 1970) 

Ulzana – verinen apassi (Ulzana’s Raid, 1972) 

Pat Garrett ja Billy the Kid (Pat Garrett and Billy the Kid, 1973) 

Lainsuojaton (The Outlaw Josey Wales, 1976) 

Revolverimies (The Shootist, 1976) 

Barbarosa (Barbarosa, 1982) 

Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves, 1990) 

Armoton (Unforgiven, 1992) 

Tombstone (Tombstone, 1993)