Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helmivyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helmivyö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. marraskuuta 2021

Helmivyön kirjat ensi keväänä!

Kerrankin on sellainen tilanne, että tiedämme täällä Helmivyön pääkonttorissa, mitä ensi keväänä julkaistaan. Tämä johtui itse asiassa siitä, että tamperelainen Kulttuuritoimitus kysyi kustantamoilta tulevia kirjoja listausta varten, ja kerrankin Helmivyö huomioitiin! Päätimme silloin jättää joitain melkein valmiita kirjoja ensi kevääseen, jotta niille saisi mahdollisimman paljon huomiota. Julkistetaan ne vielä tässä! Näiden lisäksi saattaa hyvinkin tulla vielä muita kirjoja, koska kaikenlaista on kuitenkin koko ajan tekeillä ja kirjat valmistuvat kun ne valmistuvat. 

Kansi: J.T. Lindroos

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä, sosialistisen dystopiaklassikon ensimmäinen uudelleenjulkaisu sitten 1950-luvun

Edgar Rice Burroughs: Pois ajan syövereistä, kolmas osa Burroughsin Caspak-sarjassa, jonka on suomentanut uudestaan Reijo Valta

kansi: Timo Ronkainen

Harri Kuusa: Nikkeliä ihmislihaan, kulttimaineessa oleva pikkuisena pokkarina 1963 ilmestynyt sekopäinen yksityisetsiväjuttu, mukana myös Kuusan novelleja kioskilehdistä

Harri Raitis: valitut FinnWestit, tunnetun turkulaisen kirjoittajan osuudet legendaarisessa länkkärilehdessä 

Tomi Peuhkurinen: Kovaa peliä II, kovaa erotiikkaa ja väkivaltaa elokuvaympyröissä, Mikael X. Messin poikia

Väinö Kataja: valitut kertomukset, aikoinaan suositun kirjailijan parhaat novellit

Juri Nummelin (toim.): Muistojen divarit II, suositun kirjoituskokoelman jatko-osa, kertomuksia divareista ympäri Suomen


Vuoden 2021 syksyn aikana ilmestyi vielä kaksi kirjaa, Juhani Ahon Rautatievaunussa, johon on koottu hänen juna-aiheisia tekstejään, ja Moses Hahlin kokoama Sosialistinen lasten aapinen eli alkuoppia lapsille (kirja ei ole vielä saatavana verkkokaupassa, linkki lisätään kun se tulee saataville). 

torstai 22. huhtikuuta 2021

Hyvää yötä! Hetki lepoa kunnes nukutte

Hyvää yötä! on nostalginen kunnianosoitus vanhalle antologiasarjalle, joka ilmestyi vuosina 1934-1943. Siinä nähtiin klassikoita, kertakäyttöviihdettä ja modernia kaunokirjallisuutta, ja samanlainen on nyt käsillä oleva kirjakin: siinä on novelleja unohdettujen kotimaisten niteitten sivuilta, lakkautetuista nettijulkaisuista, vanhoista pulp-lehdistä ja muista lukemistoista sekä pienipainoksisista antologioista. Mukana on niin kauhua ja jännäreitä kuin muinaisia esseitäkin hääjuhlan ominaislaadusta. Hyvää yötä! tarjoaa hetken lepoa, kunnes nukahdatte. 

Kirjan on toimittanut Juri Nummelin, joka on käynyt arkistonsa läpi ja poiminut mukaan hienoja, hauskoja, jännittäviä ja erikoisia novelleja. Kirjan sisältämiä kirjailijoita ovat muun muassa Arthur Conan Doyle, Kyösti Wilkuna, Olavi Karjaliini, Boris Hurtta, Miina Supinen, Ed Gorman, Molly Brown ja Garnett Elliott. Kirja on omistettu helmikuussa tapaturmaisesti kuolleelle Boris Hurtalle.

Pehmeäkantinen, 376 s. ISBN 9789527211670. Kansi alkuperäisen sarjan pohjalta J. T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 21,90 € (plus postikulut), saatavana myös esim. Booky.fin ja Adlibriksen verkkokaupoissa. 

Kirjan koko sisällysluettelo löytyy täältä. 

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Helmivyön kirjat loppukeväänä ja kesänä 2020

Kevät on kohta loppu (ehkä kohta koko maailmakin), ja kesä on juuri tuloillaan, mutta missään vaiheessa emme ole julkistaneet kevään kirjoja. Helmivyön talvi ja alkukevät ovat olleet nihkeää aikaa ja kirjoja on julkaistu vain vähän, mutta niiden määrä lisääntyy samaa mukaa kuin valokin. Silläkin uhalla, että näyttää naurettavalta julkaista tällainen lista, kun muut kustantajat jo julkaisevat ensi syksyn listojaan, tarjoamme kattauksen Helmivyön tulevia uutuuksia. Kirjojen lopullinen aikataulu ei ole vielä selvä, mutta kaikki koetetaan saada valmiiksi ennen juhannusta. Osa kirjoista on jo ilmestynyt, kuten Ilo-Laulu Jesuxesta ja Kummitus-juttuja.

kansi: Nina Huurrevaara
Novellikokoelmat:

Asta Leppä: Simpukka ja yhdeksän muuta soittoa. Tunnetun toimittajan ja tietokirjailijan esikoisnovellikokoelma, tyylikkäitä historiallisia kertomuksia marginaaleista ja sivupoluilta.

Helena Numminen: Kurjen huuto. Aiemminkin novelleillaan säväyttäneen tekijän kokoelma eroottissävytteisiä tarinoita naisten rakkaudesta ja seksistä.

Välitiloja. Toim. Helena Väisänen. Kaksitoista novellia elämää edeltävästä tai kuoleman jälkeisistä olotiloista. Ilmestynyt helmikuussa. 

alkuperäinen kansi: Eino Ruutsalo
Uudelleenjulkaisut:

Eino Ruutsalo: Toropainen tyrmätään. Tunnetun kuvataiteilijan ja elokuvantekijän ainoa romaani vuodelta 1946. Hersyvää ja ekspressionistista seikkailu- ja jännäriparodiaa.

Mattias Salamnius: Ilo-Laulu Jesuxesta. Kalevalamitalla kirjoitettu kertomus Jeesuksesta, Ruotsin vallan ajan tärkein yksittäinen suomalainen kaunokirjallinen teos. Ensimmäinen uudelleenjulkaisu vuoden 1963 jälkeen. Ilmestynyt maaliskuussa.

Johan Aulén: Kummitus-juttuja. Ruotsista suomennettu valikoima kummittelujuttuja, joille tarjoillaan myös luonnollinen selitys. Suomalaisen kauhun harvinainen varhaisteos, jota ei ole koskaan aiemmin julkaistu uudestaan. Ilmestynyt alun perin vuonna 1862. Ilmestynyt maaliskuussa.

kansi alkuperäisen nimilehteä
mukaillen Haron Walliander
Tietokirjat:

Merja Leppälahti: Kirjallinen nimipäiväkalenteri. Tunnettujen fiktiivisten hahmojen nimipäiviä.

Juri Nummelin: Lisää kovaa kyytiä ja kaunokaisia. Uusi valikoima kirjoituksia lajityyppikirjallisuudesta, nyt mukana myös laaja osio sarjakuva-aiheisia artikkeleita ja esseitä.

On mahdollista, että valikoima täydentyy pitkin matkaa. 

maanantai 12. elokuuta 2019

Helmivyön syksyn 2019 kirjat

Kustantamo Helmivyö ei ole sillä tavalla toimiva kustantamo, että tietäisimme kunakin kautena ilmestyvät kirjat jo hyvissä ajoin etukäteen. Se on tietysti valitettavaa, koska kirjojen saama huomio jää pieneksi, kun kirjoja ei mainita sanomalehtien tai sosiaalisen median uutuuslistoissa eikä niitä pystytä markkinoimaan alan ihmisille hyvissä ajoin, mutta toisaalta ehkä tämä on sitä ketteryyttä, josta pienkustantamojen kohdalla usein puhutaan. Kustannuspäätöksiä voidaan tehdä nopeastikin.

Tässä kuitenkin lista niistä kirjoista, jotka mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulevana syksynä ilmestyvät. Kannattaa huomata, että Helmivyö laajentaa sarjakuvan puolelle (tästä ei tule tapa, joten ei kannata tarjota sarjakuvaromaanin käsikirjoitusta). Sori, mistään ei ole vielä kansikuvaa. Lisäksi kaikenlaista saattaa tosiaan tupsahdella ilmoittamatta.

Kaunokirjallisuus

Veigon strippi Tylkkäristä.
Veigo: Valitut sarjakuvat: turkulaisen, vuonna 2018 kuolleen Veikko Virtasen valitut stripit ja kuvitukset Turun Ylioppilaslehdestä, Gorehoundista ja muista lehdistä.

Salme Setälä: Arpalippu: uusintapainos suomalaisen chick litin klassikosta.

Aleksis Kivi: Kauhukertomukset: Seitsemän veljeksen sisäkkäistarinat ja yksittäisenä ilmestynyt "Vuoripeikot" omana pienenä kirjanaan, esipuheella varustettuna.

Minna Canth: Kauppa-Lopo ja muita klassikoita: jatkoa aiemmalle Ompelija-kirjalle, edullinen kolmen pitkän novellin yhteislaitos.

Uuno Kailas: Kailas kauhukirjailijana (nimi vielä päättämättä): Uuno Kailaan kauhunovelleja ja -runoja samoissa kansissa.

Juha Jyrkäs: Yön tytti, hämärän neiti: härski kalevalais-spefistinen runoelma. Helmivyön eroottisen kirjallisuuden sarja 3.

Tietokirjallisuus

Elina Teerijoki ja Niina Tanskanen: Hopeapeilin makaroonikirja: vintagebloggaajan mainio tietokirja makaroonin kulttuurihistoriasta 1900-luvun Suomessa. Huom! Ei ilmesty syksyllä 2019.

Tapani Bagge: Rikoksen poluilla: tunnetun rikoskirjailijan ja dekkarientusiastin valittuja kirjoituksia. Jatkoa aiemmin julkaistulle teokselle Vaaran viehätys (Tarke 2014).

Jätän myös oman artikkelikokoelmani Lisää kovaa kyytiä ja kaunokaisia keväälle 2020, koska en usko ehtiväni saamaan sitä valmiiksi syksyn aikana.

Huom! Helmivyö ei julkaise Urmas A. Hilapielin kirjaa Helsingin elokuvateattereista. 

tiistai 7. elokuuta 2018

Kustantamo Helmivyön syksyn 2018 kirjat

Media, tässä tapauksessa Keskisuomalainen, on julkaissut syksyn kirjojen kattavan luettelon. Helmivyön kirjat siitä kuitenkin puuttuvat, siitä yksinkertaisesta syystä, että kustantamon listaa ensi syksyn kirjoista ei ole vielä tehty. Mutta tässä se nyt on, ehkä tieto näistä ehättää jonkin toisen lehden luetteloon. Osa tässä olevista kirjoista piti ilmestyä jo viime keväänä, mutta eivätpä vain ehtineet.


Tietokirjat: 

Timo Ronkainen: Kirjoituksia Koipeliinista, Maaronista ja Mytekistä sekä muista tunnetuista sarjakuvista. Ilmestynyt elokuussa. 
Sarjakuvantekijän ja sarjakuvakriitikon monipuolinen kirjoituskokoelma sarjakuvan historian outouksista. 


Kari Glödstaf: 1000 mykkäelokuvaa. Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta. Ilmestyy elokuussa. 
Mittava hakuteos, jossa tunnettu mykkäelokuvien puolestapuhuja esittelee tuhat mykkäelokuvaa. 

Kaunokirjallisuus: 

Teemu Paarlahti: Radan varrella Waterloo. Ilmestyy loka-marraskuussa.
Kirjoituskilpailuissa pärjänneen Paarlahden rikosnovellikokoelma. 

Juri Nummelin: Yksityisetsivä. Ilmestyy syyskuussa. 
Vuoteen 2005 sijoittuva rikosromaani turkulaisesta yksityisetsivästä, joka hääräilee nousevan äärioikeiston riveissä.


Harri István Mäki: Peilipatsas. Ilmestyy lokakuussa. 
Tunnetun kirjailijan mystinen pienoisromaani Prahasta. (Huom! Teos vedetty vuonna 2026 pois myynnistä plagiaatiksi epäiltynä.) 

Belsazarin pidot ja muita Raamattuun perustuvia novelleja. Toim. Juri Nummelin. Ilmestyy syyskuussa.
Yksitoista vanhaa novellia, jotka perustuvat Raamattuun, kirjoittajia mm. Kaarlo Bergbom, Hilja Haahti ja Atte Ennala. Mukana kirjan toimittaneen Juri Nummelinin esipuhe ja johdantoessee. 

maanantai 23. toukokuuta 2016

Mikä on Kustantamo Helmivyö?

Perustin Kustantamo Helmivyön toukokuussa 2016, koska ideoita kirjoiksi on enemmän kuin mahdollisia kustantajia. Mahdollisuus rahoittaa itse oma toimintansa kirjallisuuden parissa houkutteli enemmän kuin kaupallisesti hankalien kirjojen tarjoaminen eri kustantajille, vaikka en oletakaan, että tässä liikuu huomattavia summia.

Samalla Helmivyö tulee toimimaan uuden mallin mukaisesti: kirjat ovat saatavilla ainoastaan tarvepainatteina, toisin sanoen niitä painetaan tilausten mukaan, eikä niin että ensiksi painetaan jokin määrä varastoon ja odotetaan, että kirjoja myydään. Kirjakauppoja ei kiinnosta enää pitää esillä hiukankaan marginaalisempaa kirjallisuutta, jolloin monien kirjojen asiakkaita ovat ainoastaan kirjastot. Niidenkin määrärahat ovat pienentyneet ja hankinnat vähentyneet, joten ainoa järkevä ratkaisu on toimia niin kuin tässä nyt on hahmoteltu. Esikuvana toimii Leevi Lehdon perustama (ja Jarkko S. Tuusvuoren nykyään vetämä) Ntamo, ja olenkin miettinyt, että Helmivyötä voisi kuvailla "pulpin Ntamoksi".

Joku voisi tosin ehdottaa, että voisi tehdä kirjoja, jotka myyvät ihan pirusti. Tässä on pari ongelmaa: en osaa enkä ehkä tahdokaan. Joku muu saa ne tehdä; ainoa mitä toivon on että muullekin kirjallisuudelle olisi näkyvyyttä kuin vain sellaiselle, joka myy tuhansia tai kymmeniätuhansia.

"Helmivyö" on sana, joka saattaa viedä jonkun ajatukset jonnekin glitter-henkisten asusteiden puolelle, mutta kyse ei ole nyt siitä. En suoraan sanoen tiedä, kuka sanan on keksinyt, mutta sitä käytettiin 1800-luvun lopulla ja joissain yhteyksissä vielä myöhemminkin antologia-sanan suomennoksena, toisin sanoen kuvaamaan teoksia, joissa on eri kirjoittajien tekstejä, yleisimmin novelleja tai runoja. Sitä on käytetty ainakin kirjoissa Väinölä, alaotsikolla "Helmivyö suomalaista runoutta" (1884), ja Pieni helmivyö, alaotsikolla "Suomen runoja koulunuorisolle" (1895). Sittemmin Kariston tarmonpesä V. Hämeen-Anttila käytti helmivyö-sanaa Hyvää yötä! -antologiasarjan esipuheissa, koska koki vierasperäisen antologia-sanan hankalaksi.

Kustantamo Helmivyö tuleekin julkaisemaan paljon antologioita, eri kirjoittajien teksteistä koostettuja kirjoja. Suurin osa koostuu jo julkaistuista teksteistä, mutta en pidä mahdottomana, etteikö täysin uusiakin antologioita voisi julkaista. Lisäksi Helmivyö keskittyy kotimaisen kioski- ja lukemistokirjallisuuden uudelleenjulkaisuihin, mutta jo ensi syksynä nähdään esikoisromaani! (Edit: Artemis Kelosaaren Omenatarha ilmestyi loistavien arvostelujen saattelemana syksyllä 2017.)