Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasianovellit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasianovellit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2026

Valkean käärmeen kruunu. Varhaista suomalaista fantasiakirjallisuutta

 


Kirjoitettiinko Suomessa fantasiaa jo 1800-luvulla? Valkean käärmeen kruunu tarjoaa siihen vastauksen: kyllä kirjoitettiin, vaikka lajityyppiä ei tuolloin vielä tunnettukaan.

Juri Nummelin on valikoinut kirjaan kymmenen novellia, jotka edustavat jollain tavalla fantasiakirjallisuutta tai ainakin ennakoivat sitä aiheillaan tai tyyleillään. Mukana on Zacharias Topeliuksen ja Fredrika Runebergin kaltaisia tunnettuja kirjailijoita, mutta myös Fabian Collanin ja Gustaf Eurénin tapaisia unohdettuja kynäilijöitä. Osa teoksen tarinoista ei ole ollut painettuna saatavana pitkään aikaan, osaa ei ole julkaistu koskaan uudestaan. Mukana on asiaa taustoittava esipuhe.

Pehmeäkantinen, 202 s. ISBN 9789527469842. Kansi: J.T. Lindroos Onni Muusarin kuvituksen pohjalta. BoD:n verkkokaupassa 21,90 € (plus postikulut), saatavana myös mm. Adlibriksen ja Suomalaisen verkkokaupoista. 

Sisällysluettelo: 

Juri Nummelin: Varhaisinta fantasiaamme
Jaakko Juteini: Viisauden vaellus maan päällä (Cederwall 1826)
August Ahlqvist: Satu. Kansatieteellinen unelma (Suometar 1–8/1847)
Zacharias Topelius: Turun linnan tonttu-ukko (Sagor III, 1849; Läsning för barn, 1884; Lukemisia lapsille 3, suom. Aatto Suppanen, Em. Tamminen ja Olof Berg, Söderström 1893)
Gustaf Erik Eurén: Noituri. Kuvaus jokapäiväisestä elämästä (omakustanne 1860)
Fredrika Runeberg: Hildred (teoksessa Teckningar och drömmar, Sederholm, 1861; Kuvauksia ja unelmia, suom.Ilta (Elin Hagfors), Edlund 1900)
Kaarlo Bergbom: Belsazzarin pidot (Joukahainen V, 1864)
Fabian Collan: Kekri-aatto. Tapaus Pohja-Savon korvessa (Lillja 1864)
Fabian Collan: Uuden vuoden yö (teoksessa Kekri-aatto)
Aleksis Kivi: Tarina valkean käärmeen kruunusta (teoksessa Seitsemän veljestä, SKS 1870)
Volter Kilpi: Seireenien laulu (Päivälehti 15.10. 1902, julkaistu myös samannimisessä kirjassa, Helmivyö 2018)

perjantai 23. tammikuuta 2026

M.G. Soikkeli: Mies joka ampui Joshua Nasaretilaisen


Hengelliset tarinat ovat liian hienoja käytettäväksi vain uskonnolliseen kierrätykseen. Tämän kirjan novelleissa jeesustelu on sallittua ja Nukkumattikin messiaaninen hahmo!

Öljylähteiden loimutessa messias kulkee kuudestilaukeavat kupeillaan, vapauttaa Venäjän sähköllä, opastaa suomalaisia lukijamatkalle helvettiin ja elää ikuisesti partaveden tuoksussa. Mies joka ampui Joshua Nasaretilaisen vie lukijan hengästyttävälle retkelle fantasian, scifin ja kummallisen kauhun maailmoihin.

Markku "M.G." Soikkeli on julkaissut aiemmin fantasia- ja tieteisromaaneja, useita humanistisen alan tietokirjoja sekä kymmenittäin lehtinovelleja. Hän uskoo hyvän tarinan kaikkivaltiuteen.

Pehmeäkantinen, 144 s. ISBN 9789527469804. Kansi: J.T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 21,90 € (plus postikulut). Saatavana myös mm. Suomalaisen ja Adlibriksen verkkokaupoissa. 



perjantai 19. syyskuuta 2025

Pedon kirous: suomalaisia miekka ja magia -novelleja. Toim. Juri Nummelin


Kyynisiä antisankareita verisine kirveineen, petollisia noitia, kosmisia hirviöitä, outoja yhteiskuntia, kadonneita mantereita...

Miekka ja magia eli sword and sorcery on fantasiakirjallisuuden usein väheksytty alalaji. 1930-luvun pulp-lehdissä kehitetty lajityyppi on elänyt pitkän elämän tolkienlaisen korkean fantasian katveessa, mutta lukijat ovat sitä kuitenkin aina rakastaneet.

Näin myös Suomessa. Pedon kirous tarjoaa historiallisen katsauksen suomalaiseen miekka ja magia -kirjallisuuteen, ja ensimmäiset novellit ovat 1980-luvulta. Mukana on alalla tunnettuja kirjoittajia, kuten Jussi Katajala, Heikki Nevala, Tuomas Saloranta ja M. G. Soikkeli. Kirjassa on lisäksi näytteitä laajasta Praedor-maailmaan liittyvästä kirjallisuudesta, jota ovat tehneet muun muassa Edith Arkko, Erkka Leppänen ja Kristel Nyberg.

Pedon kirouksen on toimittanut Juri Nummelin, joka on tehnyt kirjaan myös esipuheen. Siinä hän käy läpi lajityypin historiaa meillä ja muualla.

Pehmeäkantinen, 374 s. ISBN 9789527469743. Kansi: Kari A. Sihvonen. BoD:n verkkokaupassa 26,90 € (plus postikulut). Saatavana myös mm. Suomalaisen ja Adlibriksen verkkokaupoissa. 

Kirjan sisällysluettelo: 

Juri Nummelin: Lukijalle
Juri Nummelin: Miekan ja magian tarina
Jussi Katajala: Kultanaamioinen jumala (Seikkailukertomuksia No. 1 (2007); kirjassa Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita. Osuuskumma 2013)
Sauli Santikko: Veren maku (Magus #16, 2/1993)
Erkka Leppänen: Velhon tytär (kirjassa Kirotun maan kulkijat, Vaskikirjat 2014)
M. G. Soikkeli: Kolmen kruunun perilliset (Portti 3/1996)
Mike Pohjola: Farared Finnen saaga (Usva 3/2008)
Anssi Hynynen: Sepän oppipoika (Conan n:o 5/1987)
Antti Oikarinen: Pedon kirous (Tähtivaeltaja 1/1985; kirjassa Tähtipuu. 33 kotimaista tieteisnovellia, Ursa 1990)
Kristel Nyberg: Lapsenpäästäjä (kirjassa Tarinoita Jaconiasta, Vaskikirjat 2020)
Jukka Laajarinne: Peto (Conan 2/1988)
Edith Arkko: Korvakoru (kirjassa Villin magian maat, Vaskikirjat 2023)
Juha Salminen: Velhojen taistelu (Spin 1/1989)
Heikki Nevala: Ikuisuuden hinta (kirjassa Kirotun maan kulkijat, Osuuskumma 2014)
Juha Jyrkäs: Tuonelan aurinko (kirjassa Tuonelan aurinko ja muita kertomuksia Maaemästä, Nysalor 2024)
Tuomas Saloranta: Vhalkiirin tytär (Usva 3/2008)

torstai 5. maaliskuuta 2020

Välitiloja. Toimittanut Helena Väisänen


Mitä tapahtuu ennen syntymää ja kuoleman jälkeen? Kaksitoista kirjailijaa pohtii näitä kysymyksiä käsissäsi olevassa antologiassa Välitiloja. Jokainen heistä käsittelee aihetta eri näkökulmasta. Ainoa yhdistävä tekijä on musta huumori. Joukossa on asemansa vakiinnuttaneita kirjailijoita sekä tuoreita tulokkaita. Tutustu ja elä henkesi edestä!

Kirjan toimittanut Helena Väisänen syntyi vuonna 1959 Ristiinassa, josta päätyi Outokummun ja Lappeenrannan kautta Saksaan ja lopulta Sveitsiin. Väisänen on kirjoittanut niin lastenkirjoja kuin dekkareitakin. Ammatiltaan hän on kraniosakraali- ja fysioterapeutti.

Pehmeäkantinen, 204 s. ISBN 978-952-7211-49-6. Kansi: J.T. Lindroos Gustave Dorén kuvan pohjalta.

BoD:n verkkokaupassa 19,90 € (plus postikulut),  Booky.fi:n verkkokaupassa 22 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 22,20 € (plus postikulut).

Sisällysluettelo:

Ulla Vaarnamo: Paikan vanki
Jaakko Markus Seppälä: Pinnanalaiset
Helena Väisänen: Aloittelijan epäonnea
Harri István Mäki: Hyönteisten sinnikkyydestä
Katariina Romppainen: Rimakauhua
Jussi Katajala: Marraskoirat
Jukka-Pekka Palviainen: Naistenmiehen kuolema
Reija Korkatti: Sielunvihollinen
Jussi Matilainen: Toistumia
Enna Airik: Tuolla puolen – kertomus eräästä poismenosta
Markku Karpio: Ympyrä
Carita Forsgren: Muistojen kauppiaat