Vesa Sisättö (toim.): Muistojemme Viistokatu

ILMESTYNYT HELMIKUUN ALUSSA!

Maagisessa Lontoossa on Viistokuja – mutta Tampereella oli kokonainen Viistokatu. Muistojemme Viistokatu sisältää kymmenen maagista ja spekulatiivista tarinaa kadusta, joka ei suostu kuolemaan. Mikä sai maanmittari Spårin suunniltaan Tammerkosken partaalla? Kuka asui Viistokatu 3:ssa? Montako haamupaikkaa voi yksi kaupunki kestää? Makaako myyttisen kaupungin Viistokatu kuolleena odottaen? Anomalioita! Madonreikiä! Puhuvia puluja! Vyöhykkeitä tulevaisuudesta! Ratikka!

Pehmeäkantinen, 244 s. ISBN 9789527211748. Kannen kuvankäsittely Hannu Mänttäri, kannen layout J.T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 19,90 €, Booky.fin verkkokaupassa ja Adlibriksen verkkokaupassa.

Aamulehden juttu kirjasta.
Kirjoittajat ovat suomalaisen uuden spefin taitureita:

Samuli Antila Jussi Katajala Artemis Kelosaari Vehka Kurjenmiekka Vesa Lehtinen Taru Kumara-Moisio Anni Kuu Nupponen Solina Riekkola Johanna Sinisalo Vesa Sisättö Vesa Vitikainen

Irmari Rantamala: Harhama, kolmas osa

Irmari Rantamalan Harhama-sarjan kolmas ja viimeinen osa on nyt saatavana verkkokaupoissa! 

Irmari Rantamalan esikoisteos Harhama (1909) on antiromaani ja lajityyppihybridi, johon sisältyy useita itsenäisiä teoksia. Samalla se kommentoi ja parodioi niin itseään ja vastaanottoaan kuin klassikoita ja aikalaiskirjallisuuttakin. Harhamaan tekijä otti vaikutteita Raamatusta, Kalevalasta, Dantelta, Miltonilta, Goethelta, Linnankoskelta, Kiveltä, Volter Kilveltä ja Johannes Linnankoskelta. Romaani oli monilla tavoin edellä aikaansa, vaikka samalla sen voi laskea kuuluvan vähälukuisen suomalaisen symbolismin edustajaksi.

Irmari Rantamala tunnetaan paremmin nimellä Maiju Lassila, mutta hänen oikea nimensä oli Algot Untola, alun perin Tietäväinen. Ristiriitaisen elämän elänyt Lassila työskenteli sisällissodan aikaan Työmies-lehden päätoimittajana, ja hänet ammuttiin epäselvissä olosuhteissa keväällä 1918.

Harhama on pitkään ollut eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden kadonnut ja vaikeana pidetty klassikko, ja viimeksi se on julkaistu kaksiosaisena laitoksena vuonna 1975. Helmivyö tuo ajankohtaisena pysyneen teoksen nyt uudestaan lukijoiden saataville kolmiosaisena laitoksena, johon tekstit on ladottu uudestaan.

Sarjan kolmannessa osassa Rantamalan sankari Harhama muun muassa hylkää uskonnon lopullisesti ja ottaa osaa terroristiseen toimintaan. Kirjan muiden jaksojen tapaan Paholainen näyttelee teoksessa merkittävää roolia.

Sarjan ensimmäisessä osassa on Juri Nummelinin esipuhe.

Pehmeäkantinen, 488 s. ISBN 9789527211717. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 25 €, saatavana myös Booky.fin ja Adlibriksen verkkokaupoissa. 

Sarjan aiemmat osat Helmivyön sivuilla: Harhama 1 ja Harhama 2. 

Irmari Rantamala: Harhama, toinen osa

Klassikkosarjan uudelleenjulkaisu jatkuu! Irmari Rantamalan eli paremmin Maiju Lassilana tunnetun työväenkirjailijan pitkään harvinaisen Harhaman toinen osa on nyt saatavilla. 

Symbolistinen Harhama on pitkään ollut eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden kadonnut ja vaikeana pidetty klassikko, ja viimeksi se on julkaistu kaksiosaisena laitoksena vuonna 1975. Helmivyö tuo ajankohtaisena pysyneen teoksen nyt uudestaan lukijoiden saataville kolmiosaisena laitoksena, johon tekstit on ladottu uudestaan.

Sarjan toisessa osassa Rantamalan sankari Harhama seikkailee vallankumouksellisten parissa ja yrittää luoda täydellistä uuden ajan naista. Välillä vieraillaan Perkeleen ja muiden enkeleiden luona.

ISBN 9789527211663. Pehmeäkantinen, 284 s. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 20 €, Booky.fin verkkokaupassa 22,10 €, Adlibriksen verkkokaupassa 22,70 €.

Tekstinäyte luvusta "Kaksi aatelia": 

Kasakka ilmestyi historian kirkkaalle taivaanlaelle. Se ilmestyi sinne, kuin päivänkangastus ja hohtava salama hehkui kasakan piikinpäässä punaisena kukkana…

Suomessa vavahti silloin väki. Mies seisoi sanattomana ja vaimo repi tukkaansa epätoivoisena. Tytär katsoi isäänsä ja poika äitiinsä ja lattialla leikkivä lapsi keskeytti leikkinsä hämmästyneenä…

— "Kasakka!" — lausuivat kaikki hämmästyneinä…

— "Kasakka!" — sopersi lapsi lattialla.

Historian kello kävi käyntiänsä. Kansat liikahtelivat sen rattaina. Ne liikahtelivat hitaasti, nytkähdellen hampaittensa toisiinsa tarttuessa. Ne mittailivat ihmiskunnan kehitystä, kuin kello vuorokautta. Ne jakoivat sitä aikakausiin ja itse loivat jaettavansa…

Ja suuren kellon jousta veti vireeseen näkymätön käsi… Ja koko kello kieppui auringon ympäri avaruuden ihmeellisen kellon huimaavana heilurina…

Kello kävi, Kasakkakangastus kohosi ylemmä. Suomessa seisoi yhä mies sanattomana ja vaimo siunasi itseänsä ja kokoili talonsa avaimia. Lapsi leikki lattialla, mielessä peikonpelko, suussa itku ja sopersi:

— "Äiti!… Kasakka tulee…"

Se oli niinä aikoina, jolloin riidan syyt lymyytyivät Suomen soihin.

Mutta kasakka kohosi ylemmä, lähestyi lähemmä. Se ratsasteli jo Suomen maita, piikinpää tulipunaisena. Se ilmoitti, että mahtavan Venäjän Tsaari tahtoo tehdä muutoksia Suomen oikeuksien perintökirjoihin, muuttaa Suomen kansan oman konnun papereita…

Silloin tyrmistyi mies, ja vaimo hätäytyi ja lausui:

— "Joko on meidät Herra hylännyt?"

Salama oli iskenyt heihin kasakan terävästä piikinpäästä. Kaikki seisoivat sanattomina. Kasakka jatkoi rauhallisena:

— "Tsaari käski niin sanoa…"

Kaikki seisovat vieläkin salaman lyöminä. Ei kukaan tietänyt, mitä vastata. Silloin astui joukosta esille hinterä mies, Risto Vaarna, ja lausui kasakalle arvokkaasti:

— "Sano Tsaarille, että meidän ikivanhat perintökirjamme ovat Tsaarin itsensä vahvistamat ja hän ei voi niitä muuttaa ilman meidän suostumustamme. Hän ei voi muuttaa niissä piirtoakaan. Meidän perintökirjastamme voi Tsaari ainoastaan keskustella ja sopia kanssamme, mutta ei meitä käskeä. Hän on oman sanansa sitoma."

Miehet hämmästyivät hinterän Riston rohkeutta ja ihailivat hänen miehekästä puhettansa. Kasakkakin katseli häntä hölmistyneenä hevosensa selästä. Hän ei ollut moista ennen kuullut, sillä hänen maassansa oli kuuliaisuus korkein hyve. Oudostuneena murahti hän:

— "Tämä on Tsaarin käsky."

Vaarnan Risto lausui silloin taas joukon puolesta kasakalle:

— "Maailmassa on kaksi suurta sanaa, joita ei voida rikkoa, jollei tahdota ottaa peruskiviä pois rakennuksen nurkan alta. Toinen niistä sanoista on Tsaarin sana, toinen kansan sana. Suomen kansa on antanut Tsaarille sanansa. Se on sen sanan sanonut kirkoissansa, Jumalansa alttarin edessä, ja se pitää sanansa pyhänä. Saman Jumalan edessä ovat Venäjän Tsaarit kansansa puolesta vahvistaneet meidän perintökirjamme, ja siitä sanasta me kiini pidämme, sillä se on lähinnä Jumalan sanaa. Sano Tsaarille, että Suomen kansa ei poikkea velvollisuutensa tieltä."

— "Hyvä on!" — vastasi kasakka ja ratsasti pois. Hän ei ollut ennen kuullut moista puhetta ja ihmetteli hinterän Risto Vaarnan miehuutta. Harhama oli lukenut suuren lehden historiasta ja käpertyi Vaarnan Riston ympärille ja katseli jo kaikkea hänessä niin likeltä, ettei silmä yhtä toisesta erottanut, vaan näki kaiken kokonaisena, huikaistun silmän valossa.

Mutta Vaarnan Risto kohosi heti ensimäisiksi kansan vanhinten joukossa. Kaikki katsoivat häneen ihastuneina, ylpeillen hänestä, nähden hänessä kansan turvan, sen tulevan suuren johtajan…

Niinä aikoina johti Suomen kansaa heimovanhus, vanha, viisas ja varova Tarvas. Hän oli itsetietoiseksi heränneen Suomen kansan ensimäinen johtaja. Suuri Vipunen oli hänelle kansan valmistanut, herättänyt sen ja lausunut sen elinsanat. Hän oli kohonnut kansankuninkaaksi kenenkään korottamatta. Hänen päässänsä säteili se kruunu, jota ei mikään mahti voi anastaa, ei ottaa: Hänen päässänsä säteili se kruunu, jonka hohde lähtee sen kantajasta itsestänsä, se kruunu, joka kasvaa kantajan omasta päästä…

Hän oli ikänsä taistellut suden sitkeydellä vanhojen Ruotsin viikinkien jälkeläisten valtaa vastaan, kukistellen niiden vierailun maihin perustetun vallan viimeistä jäännöstä. Viime mainituita johti Suomen ja koko maailman viimeinen oikea, suuri viikinki, Rooland Viik, eli Viikin Rooland. Hän edusti viimeistä viikinkivalloituksen valtaa, seisoi suuren perinnön hoitajana koko maailman edessä, nähden jo himmeästi, että hänen osallensa on tuleva harvoille suotu kunnia: saada seistä suuren vallan viimeisenä kuninkaana, jättää perintö puhtaana uudelle elämälle, kantaa se historian armottoman tuomarin eteen, kuolleena kirjoihin merkittäväksi.

Rooland Viik oli vanhan Tarvaan voimallisin vastustaja. Se kantoi, samoin kuin hänkin, päässänsä sitä kruunua, joka kasvaa miehen omasta päästä: sitä kruunua, jonka muodostavat miehelle hänessä omassa itsessänsä mies ja ihminen yhdessä. Sen kruunun muodostaa neljän sanan sisältö: Hän on kansansa paras.

Mutta vanhan Tarvaan vierellä seisoi hänellä apuna vanha Aatu Karhu eli Ruonan Karhu. Hän oli Suomen Mooses, joka seisoi uskonkalliolla, kädessä Jumalan käskyt ja puhui kansalle, armotta, kuin Mooses palattuansa Sinain vuorelta, kultaisen vasikan uhritulille.

Vanha Tarvas oli kasvattanut Suomen suvun miehistä taitavia purje- ja perämiehiä, sitä päivää varten, jolloin hän onnistuisi kukistamaan Viikin Roolandin ja karkottamaan hänen miehensä viikinkivaltalaivan purjeista ja peräsimestä. Kaikki oli hänellä valmiina sen päivän varalta. Sitten oli tämä suvun suuri johtaja alkanut etsiä itsellensä seuraajaa. Hän oli sitä varten tutkinut omat poikansa ja koko kansan pojat. Sitä tehdessä pisti hänen tietäjäsilmäänsä hinterä Vaarnan Risto ja hän hylkäsi omat poikansa ja valitsi itsellensä "kuninkaanpojaksi" Riston, jota hän alkoi kasvattaa seuraajaksensa. Hän itse ravitsi häntä henkensä parhaalla, kuin naarassusi Romulusta. Kun hän nyt näki valittunsa ensi kertaa astuvan kasakan eteen puhumaan kansan nimessä ja kuuli hänen miehekkäät sanansa, lankesi hän polvillensa ja kiitti Jumalaa sanoilla:

— "Kiitetty ole sinä taivaan ja maan Jumala, joka olet valinnut minulle oikean vanhimmanpojan oman esikoiseni sijalle, johtamaan Suomen kansaa. Nyt ei minulta puutu muuta, kuin Simeonin rauha. Suo sekin minulle, Jumala!"

Tapauksista tuulahti Harhamaan ihmishenki, sinä suurena, jota hän janosi. Se houkutteli häntä luoksensa, kuin merivalo pimeässä purjehtijaa.

— "Täällähän on miehiä", — mietti hän, lukiessansa historian, musteesta vielä kosteaa, lehteä ja takertui lukemansa lehden kosteaan musteeseen, kuin kärpänen kärpäspaperille.

X-Rated: näköispainos numeroista 1-10

X-Rated on legendaarinen jyväskyläläinen elokuvalehti, joka asettui määrätietoisesti epäkorrektin materiaalin pää-äänenkannattajaksi. Se käsitteli muun muassa vuokraamoiden hyllyiltä videolain pois siivoamia vuokravideoita, Hongkong-leffoja ja gialloja aikana, jolloin ne vasta tekivät tuloaan Suomeen, sekä 1970-luvun eurooppalaista tuotantoa, jonka näkeminen ei tuohon aikaan ollut itsestäänselvää.

Lehden kulta-aikaa oli 1990-luku, mutta lehteä ei silti ole kuopattu. Tämä näköispainos kerää yksiin kansiin kymmenen ensimmäistä numeroa vuosilta 1992-1997. Monet lehdet ovat olleet pitkään loppuunmyytyjä. Käsissäsi on siis tuhti tietopaketti marginaalielokuvan ystäville ja 1990-luvun eläneille täyskattaus nostalgiannälkään.

Kirjan koonnut ja toimittanut Tomi Peuhkurinen on tamperelainen elokuva-alan työntekijä. 

Pehmeäkantinen, 556 sivua. ISBN 9789527211656. Saatavilla mm. BoD:n verkkokaupassa (29,90 €), Booky.fin verkkokaupassa ja Adlibriksen verkkokaupassa. 

Juri Nummelin: Viidestilaukeavat

Viidestilaukeavat esittelee amerikkalaisia lännenkirjailijoita, joilta on suomeksi julkaistu novelleja eri lukemistolehdissä, kuten Seikkailujen Maailmassa. Kirjassa esitellään yli sata kirjailijaa, ja joukossa on useita pienen klassikon asemaan nousseita kuten Cliff Farrell ja Noel Loomis.

Viidestilaukeavat on kätevä tietoteos lännenkirjallisuuden historiasta kiinnostuneille, mutta myös nostalginen nojatuolimatka aikaan, joka ei enää palaa. Teos kertoo samalla, että kioskilänkkäritkin ovat olleet monimuotoisempia kuin yleensä on ajateltu.

Teos on täydennetty ja korjattu laitos alun perin vuonna 2004 pienenä painoksena ilmestyneestä kirjasta sekä jatkoa Nummelinin samana vuonna ilmestyneelle teokselle Kuudestilaukeavat, joka esittelee laajemmin amerikkalaisia lännenkirjailijoita.
Viidestilaukeavat on kelpo lisä Nummelinin vanhaa populaarikulttuuria esitteleviin ja analysoiviin teoksiin. 

Juri Nummelin (s. 1972) on turkulainen populaarikirjallisuuden historioitsija, joka suhtautuu länkkäreihin vakavasti.

Pehmeäkantinen, 164 s. ISBN 9789527211649. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 14,90 €, Booky.fin verkkokaupassa 18,50 €, Adlibriksen verkkokaupassa 17,90 €, Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupassa 17,95 €. 

Tekstinäyte: 

Vingie E. Roe

Vingie Eve Roe (1879–1958) aloitti uransa jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosina kirjoittamalla mm. Munsey’s- ja All-Story -lehtiin. Kansasissa syntynyt ja Oklahomassa kasvanut Roe kirjoitti niin romanttisia novelleja kuin lännenjuttujakin. Roen ura jatkui vielä ainakin 1930-luvun lopulla, jolloin hän kirjoitti mm. Liberty Magazineen. Roe kirjoitti myös useita romaaneja, joista osa sijoittui Villiin länteen, kuten Black Belle Rides the Uplands (1939). Roe oli harvoja naiskirjoittajia, jotka erikoistuivat lännentarinoihin. Roe itse sanoi, että hän kirjoitti puhdashenkisiä tarinoita, mutta myöhemmin on sanottu, että hänen teoksissaan on feminististä otetta. 

Roen tarinoista tehtiin mykkäkaudella yhdeksän elokuvaa, joista kiinnostavimmalta vaikuttaa nyttemmin kadonneeksi uskottu The Crimson Challenge (1922). Siinä on arveltu olevan elokuvahistorian ensimmäinen naispuolinen pyssysankari. Sen Roe itse käsikirjoitti yhdessä toisen naiskirjoittajan, Beulah Marie Dixin kanssa. 

Roelta on käännetty yksi nykyaikaan sijoittuva lännennovelli. ”Myrskytuulessa” sukutila on selvitystilassa, mutta päähenkilö, nuori Judelle Stanton ei suostu luopumaan otsikon hevosestaan. Lopussa kuvaan astuu muutama gangsterikin. Kolmen sivun tarina on hiukan sekava, ehkä suomennettaessa lyhennetty. 

Lännennovelli: 

Myrskytuuli, Jännityslukemisto – Seikkailukertomuksia 41/1960.

Irmari Rantamala: Harhama I

Irmari Rantamalan esikoisteos Harhama (1909) on antiromaani ja lajityyppihybridi, joka sisällyttää itseensä useita itsenäisiä teoksia. Samalla se kommentoi ja parodioi niin itseään ja vastaanottoaan kuin klassikoita ja aikalaiskirjallisuuttakin. Harhama on aikamoinen kimaira teokseksi, ja siihen tekijä otti vaikutteita Raamattua, Dantea, Miltonia, Byronia, Goetheä, Linnankoskea, Kalevalaa, Kiveä, Kilpeä ja Linnankoskea. Romaani oli monilla tavoin edellä aikaansa, vaikka samalla sen voi laskea kuuluvan vähälukuisen suomalaisen symbolismin edustajaksi.

Harhama on pitkään ollut eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden kadonnut ja vaikeana pidetty klassikko, ja viimeksi se on julkaistu kaksiosaisena laitoksena vuonna 1975. Helmivyö tuo ajankohtaisena pysyneen teoksen nyt uudestaan lukijoiden saataville kolmiosaisena laitoksena, johon tekstit on ladottu uudestaan. Teoksen ensimmäisessä osassa on Juri Nummelinin esipuhe.

Irmari Rantamala (1868-1918) tunnetaan paremmin nimellä Maiju Lassila, mutta hänen oikea nimensä oli Algot Untola, alun perin Tietäväinen. Kameleonttimainen hahmo aloitti kokeellisena symbolistina, mutta hänen tunnetuimmat teoksensa edustavat hirtehistä maalais- ja köyhälistökuvausta. Työmies-lehden päätoimittajana työskennellyt Rantamala-Lassila ammuttiin sisällissodan jälkeen epäselvissä olosuhteissa.

Harhaman toinen osa ilmestyy marraskuun alussa 2020, kolmas osa näillä näkymin marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. 

Pehmeäkantinen, 396 sivua. ISBN 9789527211632. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 20 €, Booky.fin verkkokaupassa 22,10 €, Adlibriksen verkkokaupassa 18,90 €. 

Tekstinäyte luvusta "Kierivä kulmakivi": 

Syvällä juoksevat elämän pohjavirrat. Salassa kulkevat niiden virtojen uomat. Ei ole avaruudessa keskipistettä, ei ijankaikkisuudessa menneisyyden ja nykyisyyden rajaa.

Avarassa, upeassa temppelin muotoisessa luolassa, joka oli tulta täynnä, seisoi Perkele alttaripaikalla vihaisen näköisenä, elävä käärme kädessä. Lukemattomien palvelijain loistava joukko polvistui hänen edessänsä, suitsuavassa tulessa. Alttarin taustalla kulkivat varjokuvina ihmisten lankeemukset, langenneiden kärsimykset ja kohtalot. Ihanana avautui Paratiisi. Vaimo oli siellä puhdas, mies jalo, peto lempeä. Ihmiselämä oli ihana unelma… onni helotti helmenä, päivä kulki kuin kaunis laulu, täynnä rauhaa ja sopua, ja luonto oli kuin korea kukka elämän alkulähteen korvalla. Kuolo oli ventovieras, suru tuntematon.

Vaan äkkiä katkesi unelma, laulu loppui ja helmi himmeni. Kukka kuihtui lahteen korvalla. Kuolon viima kulki maita… Elämän pohjavirtojen mudista nousi käärme ja antoi Eevalle omenan… Hän söi… Myrsky kohotti silloin siipensä, aalto mustan harjansa ja peto karkasi vihaisena saaliinsa kimppuun. Perkele, joka oli katsellut kuvan kulkua, hymyili tyytyväisenä ja hänen palvelijansa alkoivat ylistää hänen viisauttansa ja voimaansa laululla, jonka sävel valtavana pauhuna aaltoili tuliroihusta:

    "Sinun viisautesi on suurempi avaruutta.

    Sinun voimallasi ei ole vertaa.

    Sinun paulanasi on kavaluus.

    Se on suurempi äärettömyyttä.

    Sinä murskaat Jehovan työt.

    Sinä olet kaiken olevan hauta,

    kaiken ansa ja paula.

    Ei kukaan sua kiertää voi."

Ei kukaan, ei kukaan, ei kukaan! – kertasi salaperäinen kaiku tuliluolan etäisistä holveista.

Perkele kuunteli ylistyslaulua vakavana ja puhui palvelijoillensa mietteissänsä:

– "Mutta yhtä minä en voi, eikä Jehovakaan: me emme voi hävittää toisiamme ja toistemme henkeä. Siksi käy sota siitä, kumman henki saa maailman vallotetuksi. Se on ikuinen taistelu…"

– "Jossa sinä voitat… Noin! Nyt söi mieskin!" – keskeytti Piru, vanhin palvelijoiden joukosta, osottaen taustalla kulkevaa kuvaa.

Perkele katsahti taaksensa kuvaan. Langennut ihmispari seisoi hämmästyneenä kuin avuttomat lapset hyvän- ja pahantiedon puun juurella. Vihainen myrsky ulvoi, aallot vyöryivät kohisten ja pedot kiljuivat juopuneina veren hajusta. Perkeleen palvelijoiden joukosta nousi silloin riemuhuuto, voimakas, kuin meren kohina rajusäällä.

Mutta äkkiä laski kuvassa myrsky siipensä alas, aallot painoivat harjansa mereen ja pedot vapisivat pelosta, lyyhistyen piiloihinsa. Elämän lähteestä nousi Jumalan henki ja kutsui langenneita.

– "Korvennus!" – huudahti Perkele kiivaasti, polkien jalkaa ja osottaen sähisevällä käärmeellä syntiinlankeemuksen kuvaa. – "Siinä ilmenevät jo Jehovan juonet ja vääristely… Nyt lymyävät ne jo viikunalehtien alle. Katsokaa! Se viettelijä on kätkenyt omenaan, jota ihminen söi, sen uskon, että paha on väärä ja hyvä oikea."

– "Se vanha vääryyden hämähäkki! Mutta omaan verkkoonsa on Hän sortuva. Hän on sinun kädessäsi sokeus!" – huudahtivat palvelijat tulen seasta kauhistuen Jehovan ilkeyttä. Perkele jatkoi puhettansa, kiivaasti edestakaisin kävellen ja katsellen kuvauksen kulkua:

– "Siinä nyt näette! Mies ryömii jo lehtien alta Jehovan eteen… Kas sitä!… Ja piilottautuu vielä eukon hameen suojaani Hah-hah-hah!" – nauroi hän lopuksi, tehden kuvaavan liikkeen.

– "Hah-hah-hah-haa!" – nauroivat palvelijat Perkeleen mukana.

– "Siitä asti" – jatkoi Perkele, – "on miehen linnana ollut hame."

– "Ja vakuuttavat, että muka Jehova olisi heidän linnansa", – ivaili Hiisi.

Merja Leppälahti: Kirjallinen nimipäiväkalenteri

Merja Leppälahden Kirjallinen nimipäiväkalenteri esittelee joka päivälle yhden kaunokirjallisuuden fiktiivisen henkilön. Kokonaisuudesta muodostuu tietopaketti, joka tutustuttaa lukijan 366 kuvitteelliseen henkilöön ja lähes samaan määrään kirjoja ja kirjailijoita. Esiteltävät henkilöt ovat peräisin monenlaisista kirjoista lastenkirjallisuudesta aikuisten kirjoihin, klassikoista ja nobelisteista viihderomaaneihin. Kirjassa esitellään niin tunnettuja ja tuntemattomia kirjailijoita kuin unohdettuja kirjailijoita ja tulevaisuuden lupauksiakin. Mukana on runsaasti kotimaisten kirjoittajien teoksia, mutta myös muualta Euroopasta, Aasiasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Australiasta. 

Vaikka Kirjallinen nimipäiväkalenteri on kalenterimuotoinen, se ei ole sidottu tiettyyn vuoteen, vaan se on ajaton.

Merja Leppälahti (s. 1956) on turkulainen perinteen- ja kulttuurintutkija, tietokirjailija ja kriitikko. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti (folkloristiikka, Turun yliopisto). Kriitikkona hänen erikoisalojaan ovat tiede- ja tietokirjallisuus sekä lasten ja nuorten kirjallisuus, erityisesti fantasia. Leppälahti on aiemmin julkaissut muun muassa teokset Perinnejoulu (2019), Kaiken maailman kauhua (2018) ja Vahvaa väkeä: kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja (2012).

Pehmeäkantinen, 396 sivua. ISBN 9789527211533. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 24,90 €, Booky.fin verkkokaupassa 25,50 €, Adlibriksen verkkokaupassa 27,30 €. 

Tekstinäytteitä: 

23. lokakuuta Keplo

Keplo Leutokalma (Skulduggery Pleasant) on keskeinen henkilö Derek Landyn Keplo Leutokalma -sarjassa. 

Erikoisuudestaan tunnettu kirjailija ja keräilijä Gordon Edgley jättää testamentissaan talonsa irtaimistoineen kaksitoistavuotiaalle veljentyttärelleen Stephanielle. Sattuman oikusta Stephanie jää taloon yksinään yöksi ja Stephanien sedän hautajaisissa mukana ollut outo mies pelastaa Stephanien yöllisen murtovarkaan käsistä. Käydyssä taistelussa käytettiin selvästi magiaa ja Stephanielle paljastuu myös, että hänen pelastajansa Keplo Leutokalma on luuranko. Stephanie lähtee Keplon mukaan ja huomaa joutuneensa keskelle monenlaisia outoja asioita. 

Derek Landy (s. 23.10.1974) on irlantilainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän on käsikirjoittanut mm. useita kauhuelokuvia (Dead Bodies, 2003; Boy Eats Girl, 2005), mutta hän on tunnettu nimenomaan luurankoetsivä Keplo Leutokalmasta kertovasta kirjasarjastaan. Sarjan ensimmäisen osa sai useita nuortenkirjallisuuspalkintoja ja sarjaa on käännetty useille kielille. Uusia osia ilmestyy edelleen, mutta suomeksi on toistaiseksi julkaistu vain sarjan viisi ensimmäistä osaa eikä ole varmaa, jatketaanko sarjan kääntämistä.  

”Mitä sinulle oikein on tapahtunut” Stephanie kysyi. ”Oletko ollut tuollainen syntymästä saakka?”

”Ei, kyllä minä synnyin ihan tavallisena. Minulla oli iho, kaikki elimet, koko hoito. Eikä naamanikaan ollut yhtään hullumman näköinen, vaikka sen itse sanonkin.”

”Mitä sitten tapahtui?”

Keplo nojasi keittiön työtasoon ja risti käsivarret rinnalle. ”Innostuin magiasta. Siihen aikaan – sanotaan nyt paremman puutteessa vaikka niin, jouduin huonoon seuraan siihen aikaan kun olin elossa. (s. 47.)

Derek Landy: Keplo Leutokalma. (Skulddeggery Pleasant, 2007.) Suom. Helene Bützow. Tammi, 2007.

24. lokakuuta Yennefer

Yennefer Vengerbergiläinen on tärkeä sivuhenkilö Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjassa.

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan Yennefer on velho. Hän on myös sarjan päähenkilön, noituri Geraltin rakastettu, vaikka suhde onkin varsin myrskyinen ja molemmilla on myös muita suhteita. Yennefer ja Geralt tapaavat toisensa jo sarjan ensimmäisessä kirjassa, eivätkä kovin ystävällisissä merkeissä.

Andrzej Sapkowski (s. 21.6.1948) on puolalainen kirjailija, joka on tullut tunnetuksi WiedŸmin eli Noituri-kirjasarjasta, jonka pohjalta on tehty suosittu The Witcher -videopeli. Sapkowaki on kirjoittanut myös useita yksittäisiä romaaneja, sekä ns. Hussilaistrilogian, josta toistaiseksi on suomennettu vain ensimmäinen osa, tosin kahtena kirjana. 

Nimi Yennefer tulee walesilaista alkuperää olevasta Jennifer-nimestä, joka merkitsee ’valkeaa ja pehmeää’. 

Yennefer seisoi hänen yllään taikapallonsa väräjävässä valossa, taika-auran ympäröimänä, keskellä džinniä ympäröivien valonsäteiden välähtelyä, hiukset hajallaan, silmät violetinhehkuisina ja selkä suorana – hoikkana, mustana ja kauhistut-   tavana…

Ja kauniina.

Hän kumartui äkisti alemmas ja katsoi Geraltia silmiin, aivan läheltä. Geralt tunsi syreenin ja karviaisen tuoksun. 

”Et sano mitään”, Yennefer sähähti. (s. 316.)

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus. (Ostatnie ¿yczenie, 1993.) Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY, 2010.