Hae tästä blogista

maanantai 23. syyskuuta 2024

Juri Nummelin: Vastavirtaan. Näkökulmia porilaiseen 1970- ja 1980-lukujen vaihtoehtorockiin

 


Porista on tullut muitakin bändejä kuin Dingo ja Yö. Juri Nummelinin Vastavirtaan esittelee porilaista punkia, postpunkia, hooceetä, goottimusaa, jazzvaikutteista taiderokkia ja improvisaatiota 1970- ja 1980-luvuilta. Esiteltäviä bändejä ovat muun muassa Appendix, Betonisiltojen Alle ja Lasten Ristiretki. Yhdessä pääosassa ovat Antinkatu 5:n ja Annankatu 6:n talonvaltaukset, ja teoksessa käydään myös läpi legendaaristen ja aikaansa edellä olleiden Suistomaan soittopäivien tarinaa.

Teoksessa on myös katsaus Dingon, Yön ja muun Pori-rockin vastaanottoon rocklehdistössä 1980-luvulla. Kirjan päättää Juri Nummelinin henkilökohtainen kuvaus 1980-luvun lopun uuden sukupolven murtautumisesta esiin.

Vastavirtaan on ensimmäinen teos porilaisen vaihtoehtorockin historiasta.

Pehmeäkantinen, 108 s. ISBN 9789527469552. Kansi: J. T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 19,90 € (plus postikulut), saatavana myös mm. Suomalaisen ja Adlibriksen verkkokaupoissa.

perjantai 30. elokuuta 2024

Reine Palmqvist: Totuus vai tehtävä. Novelleja Reginasta


Nainen käy läpi yksinäistä elämäänsä laatikon pohjalta löytyvien tavaroiden avulla. Äiti hallitsee perhettään tarkkojen ruokarajoitusten ja jatkuvan kommentoinnin voimin. Mies yrittää estää tulevaa vaimoaan tekemästä vapaaehtoistyötä köyhien parissa. Käytöshäiriöistä kärsivän lapsen äiti jämähtää paikalleen työelämässä, kun lapsen toiminta haittaa uusien työpaikkojen hakemista. Nainen järjestää hienoja juhlia osoittaakseen ystävilleen, että on pärjännyt elämässä heitä paremmin.

Reine Palmqvistin Totuus vai tehtävä todistaa, että romanttinen viihde voi kertoa myös yhteiskunnallisista valtasuhteista, epätasa-arvosta ja köyhyydestä, rakkautta tietenkään unohtamatta. Kirjan novellit ilmestyivät alun perin legendaarisessa Regina-lehdessä vuosina 2007-2010 salanimellä Virpi Anders, ja ne julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa Palmqvistin omalla nimellä. Kirjassa on myös Palmqvistin esipuhe, jossa hän taustoittaa kirjoittamistaan.

Pehmeäkantinen, 248 s. ISBN 9789527469538. BoD:n verkkokaupassa 22,90 € (plus postikulut), saatavana myös muissa verkkokaupoissa. 

tiistai 27. elokuuta 2024

Reijo Valta: Pablo, Tuhatkauno, Ludwig XIV ja muita Tintin sivuhahmoja


Tintin seikkailuissa on laskettu olevan yli 800 erilaista, tunnistettavaa hahmoa. Tähän teokseen on koottu heitä sanakirjamaiseen aakkosjärjestykseen. Tällä kertaa pääroolissa ovat pienissä rooleissa ja vain mainintoina mukana olevat. Toivottavasti lukijalle näin tarjoutuu uusia näkökulmia ja ajatuksia jo monesti luettuihin ja ehkä jo ulkoaopittuihin seikkailuihin.

Reijo Valta on suomalainen tietokirjailija ja runoilija. Hän on aiemmin tehnyt Helmivyölle mm. kirjat Kultakauden taiteilija (2017) ja Arthur Morrisonin Martin Hewitt ratkaisee (2018). Lisäksi hän on suomentanut Edgar Rice Burroughsin Caspak-trilogian (2021-2022) ja modernisoinut Arthur Conan Doylen Pelon laakson vanhan suomennoksen (2017).

Pehmeäkantinen, 132 s. ISBN 9789527469545. BoD:n verkkokaupassa 15,90 € (plus postikulut), saatavana myös muissa verkkokaupoissa.

perjantai 23. elokuuta 2024

Kari Nenonen: Ikuinen valtakunta / Niin musta kuin multa


Ikuinen valtakunta / Niin musta kuin multa
kokoaa samoihin kansiin kaksi legendaarisen Kari Nenosen kauhupokkaria, jotka ovat aiemmin ilmestyneet vain Hämärän rajoilla -sarjassa ilman tekijän nimeä. Ikuinen valtakunta sijoittuu natsi-Saksan okkultististen puuhailujen pariin, ja siinä tuiki tavanomainen ATK-insinööri törmää salaperäisesti Suomeen ilmestyvään naiseen, joka ei tunnu tietävän nykymaailmasta mitään. Niin musta kuin multa kertoo Kyllikki Saaren murhaa muistuttavasta tapauksesta, josta nykyajassa elävä nuori nainen alkaa nähdä painajaisia osallistuttuaan hypnoosikokeisiin.

Kirjassa on mukana myös kaksi Nenosen kauhunovellia, "Ravintola" ja "Oppipoika", ja teoksen avaa suomalaista kauhua tutkineen Juri Nummelinin asiantunteva esipuhe.

Pehmeäkantinen, 200 s. ISBN 9789527469521. Kansi: J. T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 21,90 € (plus postikulut), saatavana myös mm. Suomalaisen ja Adlibriksen verkkokaupoissa. 

Irmari Rantamala: Martva I: Harhama: toinen jakso


Martva on Irmari Rantamalan mittavan Harhama-teossarjan toinen jakso, joka ilmestyi heti Harhaman perään vuonna 1909 kolmessa osassa. Teoksessa seuraillaan toisiaan rakastavia nuorukaisia Oolavia ja Martvaa, joihin Harhaman aiemmassa osassa kirjoittama teos "Varotushuuto" tekee turmelevan vaikutuksen. Harhama itse esiintyy Martvassa vain sivuosassa, mutta mukana on myös aiemmista teoksista tuttu Perkele. Osa teoksesta on kirjoitettu runomuotoon, ja Martvaa voikin pitää yhtenä ensimmäisistä suomalaisista säeromaaneista.

Martva on ollut unohdettu teos, vaikka sitä edeltäneestä Harhamasta on kirjoitettu tutkimuksia sivutolkulla. Martva on ollut saatavana sähkökirjana, mutta Helmivyön laitos on ensimmäinen painettu uusintajulkaisu. Martvan toinen osa ilmestyy painettuna myöhemmin.

Teoksessa on Juri Nummelinin lyhyt esipuhe.

Pehmeäkantinen, 296 s. ISBN 9789527469491. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 22,90 € (plus postit), saatavana myös mm. Suomalaisen ja Adlibriksen verkkokaupoista. 

torstai 6. kesäkuuta 2024

Theo von Blankensee ja Kurt Matull: Väärän rahan tekijät ja muita saksalaisia Sherlock Holmes -tarinoita

 


Maailman kuuluisimmasta salapoliisista, Sherlock Holmesista, on moneksi. Jo 1890-luvulta lähtien hahmoon ovat tarttuneet useat kirjoittajat ja taiteentekijät. Tammikuussa 1907 berliiniläinen Verlaghaus für Volksliteratur und Kunst alkoi julkaista omaa viikoittain ilmestyvää kioskikirjasarjaa, jota pääasiassa kirjoittivat alan konkarit Theo von Blankensee ja Kurt Matull. Sarjassa mestari Sherlock Holmesin apurina toimi oppipoika Harry Taxon. Suomessa näitä tarinoita julkaisi Wiipuri-lehti.

Väärän rahan tekijät ja muita saksalaisia Sherlock Holmes -tarinoita sisältää nimitarinan lisäksi kolme kertomusta, Orjakauppiaan aarteen, Viiltäjä-Jackia käsittelevän Kuinka Jack-halkaisija vangittiin ja Kuolleista nousseen. Kirja on jatkoa Helmivyön aiemmin julkaisemalle teokselle Kuningattaren pitsileninkiKuningattaren pitsileninki, jossa niin ikään nähtiin von Blankenseen ja Matullin kynäilemiä Holmes-tarinoita. Teoksen on toimittanut Reijo Valta. 

Pehmeäkantinen, 370 s. ISBN 9789527469484. Kansi: Timo Ronkainen Alfred Rodolffin kuvitusten pohjalta. BoD:n verkkokaupassa 22,90 € (plus toimituskulut), saatavana myös mm. Adlibriksen ja Suomalaisen verkkokaupoissa.

Patricia Abbott: Merenneidot ja muita novelleja rikoksesta


Amerikkalaisen Patricia Abbottin rikostarinat koskettelevat epätoivoisten ja epätasa-arvoisten ihmisten tekemiä epätoivoisia, absurdejakin rikoksia. Abbott on usein keskittynyt ultralyhyeen muotoon, niin sanottuun flash fictioniin, mutta kirjoittanut myös pidempiä tarinoita.

Merenneidot-kirjaan on koottu yksitoista Abbottin novellia, joista suurin osa edustaa flash fictionia. Vuonna 2014 ilmestyi samanniminen, mutta suppeampi teos, ja uuteen teokseen on otettu mukaan viisi muuta Abbottin novellia. Novellit ovat suomentaneet Juri Nummelin ja Lotta Sonninen.

Pehmeäkantinen, 84 s. ISBN 9789527469446. Kansikuva: Aapo Kukko, kannen taitto: J. T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 14,90 €14,90 € (plus postikulut), saatavana myös mm. Adlibriksen ja Suomalaisen verkkokaupoissa.