Juri Nummelin: Tähtien kirja. Facebook-arvosteluja elokuvista 2009–2018

6.2.2017
Luis Buñuel: Linnunrata: katolilaista Monty Pythonia. ****

6.2.2014
Spike Jonze: Her: miten voi olla näin kaunis, hauska ja surullinen elokuva keinoälystä? *****

Tähtien kirja on julkinen ja yksityinen päiväkirja, teos kymmenen vuoden aikana katsotuista elokuvista ja niiden kirvoittamista Facebook-arvosteluista sekä tähdityksistä asteikolla yhdestä viiteen. Arvosteltujen elokuvien skaala liikkuu alimmasta roskasta taiteenlajin huippuihin, ja mukana on niin ensi-iltoja kuin unohdettuja kuriositeettejakin.

Juri Nummelin (s. 1972) on turkulainen kirjallinen moniottelija, joka on teini-iästä asti kirjoittanut elokuvasta eri julkaisuihin ja julkaissut useita elokuva-aiheisia kirjoja.

Pehmeäkantinen, 136 s. ISBN 978-952-7211-36-6. Kannen suunnittelu: J.T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 11,90 € (plus toimituskulut), Booky.fin verkkokaupassa 13,80 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 11,40 € (plus postikulut). 

Pekka Hakala: Härmäläistä dynamiittia: kaksi FinnWest-klassikkoa

Juho Helapää on Wild Finn, Härmän häjy Villissä lännessä, Antti-muulin kanssa Amerikkaa pitkin poikin koluava köyhien ja syrjittyjen puolustaja, jonka kauhavalainen ei tupessa ruostu!

Härmäläistä dynamiittia kokoaa samojen kansien sisään kaksi tunnetun toimittajan Pekka Hakalan kirjoittamaa FinnWest-juttua 1980-luvun lopulta. Nimitarinan lisäksi kirjassa nähdään kertomus "Vaeltava vainaja". Tarinoissa Juho Helapää joutuu selkkauksiin kierojen intiaaniasiamiesten, korruptoituneiden ratsuväen upseerien ja öykkäröivien viskitehtailijoiden kanssa. Tästä ei Villin lännen nostalgia parane!

Kirjassa on myös suomalaisen lännenkirjallisuuden tuntijan Juri Nummelinin esipuhe.

Pehmeäkantinen, 233 s. ISBN 978-952-7211-39-7. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 17,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 19,30 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 19,20 € (plus postikulut).

Tekstinäyte tarinasta "Vaeltaja vainaja": 

Ensimmäinen Iuku 

Kaaponpojan kalansaalis

Sumuinen iltapäivä nielaisi longhorn-lehmän hermostuneen mylvinän ja latisti sen ääneksi muiden joukossa. Yksinäinen lokki kirkaisi silloin tällöin, laiturin lankut kumahtelivat askelten alla ja kiinnitystouvien yksitoikkoista narinaa säesti miesten satunnainen kiroilu.
Juho sulki silmänsä ja kuvitteli seisovansa laivan kannella. Se tuntui niin todelliselta, että hän joutui hetken kuluttua avamaan silmänsä varmistuakseen siitä, että hän oli yhä laiturilla. 
Meri oli Juholle pettymys. Liki kuukauden kestäneen karjanajon aikana hän oli usein ajatellut merta sellaisena kuin hän muisti nämä Meksikonlahden Texasin puoleiset rannikot. Loputtomia hiekkarantoja, vihreitä maininkeja, pitkiä puulaitureita penkkeineen ja kaiteineen, kauas vuoroveden ulottumattomiin vedettyjä kalastajaveneitä. Nyt hänen edessään oli matala laguuni, jonka seisova vesi löyhkäsi ja johon kapea joki työnsi aina vain lisää liejua. Reilun puolen mailin päässä kohoavaa kannasta oli paikoin korotettu aallonmurtajalla. Kanava puhkaisi kannaksen viistosti, eikä se näkynyt laivarantaan. Merestä ei tuntunut edes hajua.
Juho oli lähtenyt Little Big Gulchista vajaa kuukausi sitten osallistuakseen karjanajoon. Matkalla laumasta oli erotettu muutamankymmenen kantturan joukko, joka piti laivata täällä Chilamatessa johonkin eteläiseen siirtokuntaan matkaavaan alukseen. Juho oli ottanut tehtävän mielellään hoitaakseen, varsinkin kun oli saanut avukseen neljä kokenutta karjapaimenta.
Sumussa tihkuava sade kasteli Juhon sätkän ja päästi tervan tihkumaan paperin lävitse. Juho pudotti tumpin laiturille ja hieroi sen murskaksi saappaankärjellään. Laivan kannella seisova karjamies kiskoi lassollaan lankuilla harovaa lehmää. Elukka laski eturaajansa varovasti kansilaudoitukselle. Takasorkat lipsuivat kuraisilla lankuilla, ja utareet läiskähtivät reelinkiä vasten. Pelästynyt eläin heilautti ahterinsa nopeasti laidan ylitse laivaan ja lassoa kiskonut mies lennähti selälleen märälle kannelle. Kirouksen sijasta Juho kuuli väsyneen hihkaisun.
– Se oli viimeinen!
Juho tunsi hartialihastensa nytkähtaväil samalla tavalla kuin joskus iltaisin juuri ennen unen tuloa. Urakka oli ohitse.
– Kuitatkaa tuohon ja tulkaa noutamaan rahat toimistosta.
Mumina kuului punapartaiselle ukolle, joka oli esittäytynyt laivan kapteeniksi. Nimestä Juho ei ollut saanut selvää. Äijä oli lyllertänyt laiturille Juhon huomaamatta ja työnsi ny jotakin paperia pitkän suomalaisen nenän alle.
Juho vilkaisi asiakirjaa, otti kapteenin ojentaman mustekynän ja kirjoitti luovutuskirjeen "puolesta, Juho Kaaponpoika Helapää". Muste levisi hieman kostealla paperilla.
Punapartainen ukko tuijotti hetken unelmoivasti kolmimastoista alustaan ja antoi sitten katseensa lipua Iaguunin ylitse. Ahavoitunut otsanahka kurtistui hieman.
– Helvetin hiekkasärkät, äijä jupisi. – Ne ovat joka kerta eri paikassa.
– Käyttekö täällä useinkin?
Kapteeni otti Juhon ojentaman paperin ja katsoi häntä niin kuin olisi ensimmäistä kertaa nähnyt vaalean miehen.
– No eipä voi sanoa.
Juho ajatteli siirtokuntaa, johon kapteeni aikoi laivata karjan. Uutteria ja innostuneita uudisasukkaita jossakin Meksikon ja Panaman välissä. Hänet valtasi äkillinen mieliteko hypätä laivaan ja jättää tämä ummehtunut maa taakseen.
Vaimea hirnahdus katkaisi Juhon mietteet. Antti-muuli siirteli levottomasti jalkojaan laiturin  päässä laivakonttorin edustalla. Sen surumieliset silmät tapittivat odottavasti isäntäänsä.
– Ottaisitteko muulin alukselle? Juho kuuli kysyvänsä.
Kapteeni hymähti huvittuneesti.
– Siellä, mihin me olemme menossa, muuli olisi paras lyödä pikimiten lihoiksi. Kanoottia te siellä tarvitsisitte.
Juho nyökkäsi hajamielisesti ja lähti astelemaan konttoria kohti kapteeni perässään. Viikon kuluttua hän ja Antti olisivat jo kotona Little Big Gulchissa.

Minna Canth: Ompelija ja muita kertomuksia

Ompelija ja muita kertomuksia sisältää Minna Canthin lehdissä ja albumeissa julkaistuja novelleja, joita ei ole pitkään aikaan ollut saatavilla painettuna. Novellit käsittelevät tarkkanäköisesti miehen ja naisen - tai aviomiehen ja vaimon - välistä suhdetta, ja kirjailijan kriittinen näkemys tulee esille myös näissä tilapääkertomuksissa. Teoksessa on myös pieni valikoima Canthin kirjeistä. Kirjan on toimittanut Juri Nummelin, joka on kirjoittanut myös lyhyen esipuheen.

Näytelmäkirjailija, novellisti ja toimittaja Minna Canth (1844-1897) piti kirjoituksissaan esillä syrjittyjen eli naisten, palvelusväen ja köyhälistön asiaa. Kirjallisuutemme tärkeimmän varhaisfeministin Canthin syntymästä tulee vuonna 2019 kuluneeksi 175 vuotta.

Pehmeäkantinen, 177 s. ISBN 978-952-7211-37-3. Kansi: Timo Ronkainen.

BoD:n verkkokaupassa 14,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 17,20 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 14,60 € (plus postikulut), Suomalaisen verkkokaupassa 16,95 € (plus postikulut).

Sisällysluettelo:

Juri Nummelin: Lukijalle
Ompelija (Suomen Kuvalehti, 1894)
Eräs Puijolla käynti (Novelleja II, 1892)
Vanha piika (Nuori Suomi, 1891)
Eräänä sunnuntaina (Excelsior-kalenteri, 1889)
Kasvinkumppanit (Vapaita aatteita, 1889, nimellä “Talon renki”)
Kahtalainen onni (Nuori Suomi, 1894)
Kodista pois (Valvoja, 1893)
Katkelmia kirjeistä

Juri Nummelin (toim.): Kehrääjä: vanhoja suomalaisia kauhunovelleja

Suomalaisella kauhukirjallisuudella on pitkä, mutta kapea historia. Tätä historiaa esittelee Juri Nummelinin kokoama Kehrääjä, joka sisältää kuusitoista kauhunovellia arkistojen kätköistä. Mukana on tunnettuja kirjailijoita, kuten teokselle nimen antanut Arvid Järnefelt, ja unohdettuja tai tyystin tuntemattomia kirjailijoita, kuten Matti Kurikka ja T. Syväkari. Tarinoissa tapaamme aaveita, muumioita, vampyyreita ja ihmissusia, mutta myös pelottavia ihmishirviöitä.

Juri Nummelin (s. 1972) on turkulainen kirjallinen monitoimimies, jolle Kehrääjä on jo ties kuinka mones antologia.

Ruumiin kulttuurin 3/2019 arvostelussa Kyösti Pienimäki nostaa esille Topeliuksen, Järnefeltin ja Jalmari Karan novellit. Topeliuksen "Ikuisesta ylioppilaasta" Pienimäki kirjoittaa: "Tunnelma on tumma, kauhuromanttinen, ja tapahtumat ovat osin odottamattomia."

Kiiltomadossa julkaistu Heidi Lakkalan asiantunteva arvostelu löytyy täältä.

Pehmeäkantinen, 224 s. ISBN 978-952-7211-28-1. Kansi Alb. Gebhardin kuvasta J. T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 18,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 20 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 18 € (plus postikulut).

Sisällysluettelo: 

Juri Nummelin: Johdanto
Jaakko Juteini: Aaviit kirkossa (Kummituksia, tekijä 1819)
Fredrika Runeberg: Manalan neito (Teckningar och drömmar, Sederholm 1861; suom. teoksessa Kuvauksia ja unelmia, suom. Ilta, Edlund 1900)
Zacharias Topelius: Ikuinen ylioppilas (Helsingfors Tidningar 1845; suom. teoksessa Sumutarinoita, suom. Aatto S., Samuli S. ja Ilmari Jäämaa, WSOY 1911)
Matti Kurikka: Vironsusi. Inkeriläinen satu (Pilven hattaroita II, tekijä 1889)
Arvid Järnefelt: Kehrääjä (Hiljaisuudessa, Otava 1913)
Jalmari Kara: Kostaja (Unikko ja ohdake, Kirja 1913)
T. Syväkari: Jylhävirran haltiatar (Juttu-tupa 3/1925)
Unto Koskela: Muumion kaulanauha (Seura 6-7/ 1927)
Arvo Virtasalo: Kalaharin paholainen (Juttu-tupa 6/ 1927)
Knut Karmanne: Kylmäojan piru (Minä kerron... 11/1930)
Iisakki Evä: Bora-Boran valkeapää (Lukemista Kaikille 23/1934)
Uuno Kailas: Äiti (Novelleja, WSOY 1936)
Harry Etelä: Raunioiden salaisuus. Kauhumysterionovelli (Kylän Lehti 12/1938)
Eino Liekki: Professori Tähtiniemen hermoklinikka (Seikkailujen Maailma 2/1940)
Jaska Autero: Kostaja (Seikkailujen Maailma 6/1944)
Klaus Marno: Tohtori Martinon salaisuus (Salainen Salkku 5/1944)

J. V. Lehtonen: Ihmissusi kirjallisena aiheena

Ihmisen ja eläimen väliset muodonmuutokset ovat kansantarujen ja muinaisten eeposten yleistä aineistoa. 1800-luvulta alkaen suosituimmaksi hahmoksi on noussut ihmissusi, lykantrooppi.

Kirjallisuudentutkija ja professori Johannes Vihtori Lehtosen (1883-1948) pitkä ja oppinut essee "Ihmissusi kirjallisena aiheena" ilmestyi alun perin Suomi-lehdessä vuonna 1933 eikä sitä ole koskaan aiemmin julkaistu uudestaan. Teoksen on toimittanut ja esipuheen siihen on kirjoittanut Reijo Valta.

Pehmeäkantinen, 88 s. ISBN 978-952-7211-35-9. Kansi: Haron Walliander. BoD:n verkkokaupassa 8,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 13 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 9,70 € (plus postikulut).

Tekstinäyte:

Niinpä on kaikkein useimmissa suomalaisissa kansan suusta muistiinpannuissa ihmissusitarinoissa kysymys häiden yhteydessä tapahtuvasta sudeksi ja joskus myös karhuksi muuttumisesta. Useimmiten muutetaan kuitenkin koko hääväki susiksi, eikä ainoastaan morsian, niinkuin tapahtuu Seppäsen kauhunovellissa, ilmeisesti mustasukkaisuusaiheen tehostamiseksi. Niissä kansansaduissa, jotka Kaarle Krohn v. 1886 liitti Eläinsatujensa ensimmäiseen osaan (ss. 267—270; 432) esiintyy yksitoista ihmissusitarinan toisintoa, joista kymmenessä koko hääväki muuttuu susiksi. Ja Antti Aarnen suomalaisten syntysatujen ja niiden toisintojen luettelossa (Verzeichnis der finnischen Ursprungssagen und ihrer Varianten, FFC, n:o 8, 1912, s. 14, n:o 75) sekä sen lisävihkossa (FFC, n:o 33, 1920, s. 53, n:o 75) tavataan näiden lisäksi parikymmentä samantapaista kertomusta koko hääväen muuttumisesta susiksi. Saarijärveltä v. 1859 muistiinpannussa toisinnossa kerrotaan myös nimenomaan, että tämä susiksi muuttaminen oli hyljätyn rakastajan kostoa sulhaselle ja morsiamelle. Hääpäivänä tuli näet tämä hyljätty kosiomies muiden vieraiden mukana häätaloon, ja kun hän kysyy kumppaniltaan, mitä hän hääväelle kostoksi tekisi, vastaa tämä: »Anna heille itkua ja ulvontaa.» Niinpä nyt mies asettuukin häätuvan ulkopuolelle, laulaa loitsujaan ja käskee aina kerta kerralta kumppaniaan seinäluukusta katsomaan, mitä hääväki kulloinkin tekee, saaden vastaukseksi: ruokailevat, yhteen katsovat, käsiänsä pureskentelevat, seinille hyppivät, ulvovat ollittavat. Ja kun kumppani tempaa oven auki, pötkii hääväki kaikki ovesta metsään. »Lyö heille luutaa hännäksi perään!» sanoo edelleen laulaja. Ja toinen kun löi luutia, muuttui hääväki susiksi ja luudat niille hänniksi. 

Näin syntyivät sudet, vakuutetaan tarinassa. Ne olivat alkuaan puoli-ihmisiä, niin että taisivat puhuakin. Löydettiinpä surmatuilta susilta välistä tuluksia ja vaimojen vöitä ja vaskisolkia ja hopeakoristuksia nahan alta. Ja joskus tunnettiin morsiankin kultaketjustaan.

Leo Tolstoi: Luonnosta ja elämästä. Satuja ja kertomuksia lapsille

Luonnosta ja elämästä sisältää venäläisen kirjallisuuden klassikon Leo Tolstoin (1844–1910) lyhyitä kertomuksia maailman ihmeistä. Osa kertomuksista on perinteisiä eläinsatuja, osa taas opettavaisia tarinoita. Osassa esiintyy Tolstoi itse.

Kirja on uudelleenjulkaisu alun perin vuonna 1892 ilmestyneestä suomennoksesta. O. H. Moision suomennoksen kieliasua on jonkin verran korjattu ja nykyaikaistettu.

Pehmeäkantinen, 104 s. ISBN 978-952-7211-32-8. Kansi: Haron Walliander. BoD:n verkkokaupassa 9,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 13,70 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 10,50 € (plus postikulut).

Tekstinäyte:

Kaste ruohon lehdellä

Kun kirkkaana kesäaamuna menet metsään, niin näet timantteja kedon heinikossa. Kaikki ne loistavat ja kimaltelevat monenvärisinä: keltasina, punasina ja sinisinä.

Kun menet likemmäksi ja tarkastat, niin näet että ne ovat erään ruohon kolmikulmaisiin lehtiin kokoutuneita kastepisaroita, jotka loistavat auringon valossa.

Tämän ruohon lehdet ovat alapuolelta karvasia ja pöyheitä, niinkuin sametti. Ja nuo pisarat voivat liikahdella edes takaisin lehdellä sen siitä kostumatta.

Jos varomattomasti taitat lehden, jonka päällä on tuollainen kaste, niin pisara vierähtää siitä pois kirkkaana pallona, etkä näekään kuinka se putoaa alas lehtiruotia myöten. Jos joskus otat ja taitat sellaisen lehden, nostat sen hiljaa huulillesi ja juot siitä kastepisaran, niin maistuu se paremmalta kuin mikään muu juoma.

Miten sudet opettavat poikiaan

Kulin kerran tietä pitkin ja kuulin takaani huutoa. Huutaja oli paimenpoika. Hän juoksi pitkin ketoa ja osoitti minulle jotakin.

Minä katsahdin sinne ja näin, että kaksi sutta juoksi aholla. Toinen oli emä ja toinen poika. Poikasudella oli selässä halki reväisty vasikka, jota se piti hampaillaan jalasta kiini. Emäsusi juoksi takana.

Nähtyäni sudet läksin paimenen kanssa juoksemaan niiden perään ja me rupesimme huutamaan. Meidän huutomme kuultuaan juoksi paikalle miehiä kylästäkin, koiria mukana.

Emäsusi juoksi oitis poikasuden luo, niin pian kun huomasi koirat ja miehet, sekä sieppasi vasikan sen selästä, heitti sen omaan selkäänsä, ja nyt rupesivat molemmat sudet juoksemaan kiivaammin ja katosivat näkyvistä.

Silloin poika rupesi kertomaan, miten asian laita oikeastaan oli. Vuoren rotkosta juoksi äkkiä kedolle emäsusi, sieppasi mukaansa vasikan, repäsi sen kuoliaaksi ja vei mukanaan.

Sitä vastaan juoksi poikasusi ja tuli vasikan luo. Emä antoi silloin poikasudelle vasikan kannettavaksi, ja juoksi sitten itse hiljalleen vieressä.

Ainoastaan silloin, kun hätä rupesi tulemaan, antoi vanha susi nuorelle opetusta ja otti itse vasikan kannettavakseen.

A. Emil Virtasalo: Punapartainen pikikärsä

Valkjärvellä syntynyt ja Koivistolla lapsuutensa viettänyt Arvo Emil Virtasalo (1901-1928) eli suuren osan elämästään maailmalla. Meriä kierrettyään hän alkoi kirjoittaa.

Virtasalo ehti julkaista vain kolme kirjaa, jotka kaikki käsittelivät Afrikkaa. Vuonna 1926 ilmestyivät Eriskummallisia juttuja Afrikasta ja Kadonnut keidas. Seuraavana vuonna ilmestyi lapsille suunnattu Afrikkalaisia satuja.

Tähän teokseen on koottu Virtasalon lehdissä julkaistuja meriaiheisia tarinoita, jotka kertovat Rudyard Kiplingin ja Jack Londonin vaikutuksesta. Kirjan on toimittanut ja esipuheen siihen on kirjoittanut Reijo Valta.

Pehmeäkantinen, 96 sivua. ISBN 978-952-7211-34-2. Kannen suunnittelu J. T. Lindroos vanhan värityskirjan kuvan pohjalta. Hinta BoD:n verkkokaupassa 10,90 e (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 14,40 e (ei postikuluja).

Tekstinäyte teoksen niminovellista:

Oli taas tullut varhaiskevät ja koivistolaisten laivurien kiireisin aika.
Varhaisesta aamuhetkestä aina iltaan asti paukkuivat vasarat, suhisivat sahat ja tervasutit heiluivat reippaitten merimieslaulujen kantautuessa satamasta ylös kylän tielle.
Kalastajat, joitten työt olivat keskeytyneet jäitten liikkumisen takia, tulivat satamaan katselemaan laivojen varustelua.
Keskusteltiin pienin ryhmin. Arvosteltiin eri omistajain laivoja ja kerrottiin niistä mitä moninaisimpia juttuja. Tarkkaava katselija olisi kumminkin pian havainnut, että kaikkien kokoontuneitten päähuomio keskittyi erääseen vanhaan kaljaasiin, jota tervasi kaksi tukevaa ja ilmeisesti kokenutta merimiestä, kolmannen tarkastellessa köysistöä hitaan rauhallisena.
 – Näettehän sen itse, supatti muuan suurinenäinen kalastaja. – Ei se punapartainen pikikärsä aio vieläkään uskoa, että laiva on laho. Mistähän taas miehistön saanee. Viipurista kai tai ainakin Kotkasta. Niille sitä sopiikin taas ärjyä ja pataluhdiksi haukkua. Kerrotaanhan, että hän olisi tuupannut jonkun pimeänä syysmyrskyisenä yönä Itämereenkin.
– Hiljaa, ole veli varuillasi. Tuossa tulee höperö Leena, joka tekee Kaarnalassa piian virkaa. Kielii pian itselleen Kaarnalalle, ja silloin on luotto kaupassa loppu. Miehet jatkoivat matalaäänistä keskusteluaan, mulkoillen uteliaisuutta tulvillaan punapartaista Kaarnalaa.
Mutta Kaarnala ei ollut näkevinäänkään mokomia. Mitä se häneen kuului. Katselkoot nyt, että silmät menevät tapilleen kuin ruppakonikkojen.
Mokomatkin hailin hirttäjät. Tekevät työtä, jotta selkäranka ratisee ja lopuksi eivät saa mitään säästöön. Vaikka minulla ei kauppapuotia olisikaan, niin saisinpa totta vie tällä vanhalla, uskollisella “Esterillä” narrattua satamista rahtipalkkiota aina sen verran, että pankkiinkin joutaisi. Kaarnala seurasi vilkasliikkeisen poosunsa työtä. Siinä on kelpo merimies. Vanhuus ei näytä ulottuvan ollenkaan jäseniin. Hän ja tuo kumaraiseksi käynyt timperi olivat palvelleet kaljaasi “Esterissä” aina siitä hetkestä, kun se laskettiin teloiltaan ensi kerran veteen. Niin olikin laiva heille tullut rakkaaksi. Tuntui siltä, kuin se olisi saanut elämän hengen, päästessään aaltojen varaan keinumaan.